Uutisia ja tapahtumia


Haetaan uusia vertaistukihenkilöitä

Kiinnostaako sinua lähteä vertaistukijaksi aivoverenkiertohäiriöön sairastuneelle tai hänen läheiselleen.Vertaistukija on kuuntelija ja antaa oman kokemuksen kautta toivoa sairastuneelle ja läheiselle.Vertaistuki on yksi vapaaehtoistyön muoto ja tarvetta sille on, koska aivoverenkiertohäiriöihin sairastutaan Suomessa paljon. Kun elämä menee rikki, on vertaistuki yksi mahdollisuus olla hetki toisen tukena ja auttaa eteen päin.Haemme sairastuneita, läheisiä ja kaiken ikäisiä vertaistukihenkilöitä. Vertaistukijamme eivät ole julkisesti esillä, vaan välitämme vertaistukea suojatusti. Kun meille tulee tuettava, joka hakee vertaistukea, kysymme vertaistukijalta, onko hänellä aikaa ja mahdollisuus kohdata tuettavaa, joko henkilökohtaisesti tai vaikka esim. puhelimella tai sähköpostilla. Jos oma aika ei riitä voi sanoa ei ja kysymme seuraavaa vertaistukijaa.Järjestämme koulutuksen kiinnostuneille. Ota yhteyttä ja ilmoita kiinnostuksestasi Risto Lappalaiseen.

Yhteystiedot;

 Risto Lappalainen
p.  040 543 7290
sähköp. risto.lappalainen@aivoliitto.fi

Aivoliitto ry 


Klikkaa painonappia


Kuusamon kerhon retki

Kuusamon AVH kerho haki voimia arkeen Hossan kansallispuistosta Suomen 40:s kansallispuisto Hossa veti puoleensa myös Kuusamon AVH kerho. Onhan puistossa paljon kohteita, joissa liikkumisessa on huomioitu esteettömyys. Viileä syyskuinen sää jossa on viipyilevä sateen uhka, ei estänyt lähtijöitä. Olihan tiedossa tuttu porukka ja vetäjänä Marja-Leena Laine oma kerho-ohjaaja. Luonto on vielä Kuusamolaiselle usein se toinen koti ja palo luonnossa liikkumiseen kova. AVH ei sitä estä, luonnosta voi nauttia ehkä jopa enemmän kuin ennen sairastumista. Kiirettä ei ole, edetään omaan tahtiin ja kaveria ei jätetä, siinä hyvä pelisäännöt. Tutustumme ensin puiston näyttelyyn ja multivisio esityksen luontokeskuksessa ja Aivoliiton järjestösuunnittelija Risto Lappalainen esitelmöi puiston esteettömistä ratkaisuista ja kohteista. Maittavan lounaan jälkeen suuntaamme Huosilammen esteettömälle reitille ja kohteille nauttimaan puiston karusta, mutta komeasta luonnosta. Luonnon kauneus ja siinä viivähtäminen tarjoavat rauhoittumista ja luonto-oleilua, jolla jo tutkitusti on terveysvaikutuksia, Stressitasot ja verenpaine laskevat, sekä mieli rauhoittuu. Ihmisen pienuus kaiken keskellä korostuu. Hyvässä seurassa nautitut nokipannu kahvit ja s-kaupan tarjoamat grillimakkarat katoavat parempiin suihin. Päivän luontoannos kivassa porukassa unettaa mukavasti reilun tunnin mittaisella kotimatkalla. Ei pöllömpi tapa viettää päivää tuumin ja suosittelen kaikille muillekin Suomen AVH-kerhoille ja ryhmille.

(ryhmäkuva osiossa "kuvat")

Tietoa tulppa avokuntoutuksesta

KENELLE TULPPA-AVOKUNTOUTUS ON TARKOITETTU

  • sepelvaltimotautia sairastavat
  • pallolaajennetuille ja ohitusleikatuille
  • aivo- ja alaraajaverenkiertohäiriöitä sairastaville
  • henkilöille, joilla on paljon sydän- ja valtimotautien vaaratekijöitä (korkea verenpaine, diabetes, kohonnut kolesteroli, huomattava ylipaino jne.)

TULPPA-AVOKUNTOUTUKSEN TAVOITTEENA ON, ETTÄ KUNTOUTUJA

  • tunnistaa oman terveytensä ja hyvinvointinsa avaintekijöitä 
  • löytää keinoja terveellisten elintapojen omaksumiseen
  • saa tietoa sydän- ja valtimotaudeista ja niiden riskitekijöistä
  • saa mahdollisuuden vertaistukeen
  • edistää toipumista ja työ- ja toimintakykyään sekä pienentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin.

Useassa kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla on käynnistynyt ja käynnistyy Tulppa-avokuntoutusryhmiä.

Tule Tulppa-kuntoutukseen• jos sinulla on kohonnut sairastumisen riski tai jos olet sairastunut hiljattain,• jos sairautesi vaihe tai elämäntilanteesi muuttuu,• jos kaipaat tukea kuntoutumiseen• jos sairastuminen aiheuttaa pelkoja.

 

Mitä?

Tulppa-kuntoutus on terveyskeskuksen järjestämää ryhmämuotoistaavokuntoutusta yhteistyössä sairaanhoitopiirin kanssa.

Kuinka usein?

Kuntoutus käsittää 8–10 ryhmätapaamista (2-3 tuntia) ja seurantatapaamisen kuuden ja/tai 12 kuukauden kuluessa. Pienryhmissä on 10–12 osallistujaa.

Ketkä vetävät?

Ryhmänohjaajina toimivat terveydenhoitaja/sairaanhoitaja ja fysioterapeutti-työpari ja koulutettu vertaisohjaaja.

Vertaisohjaajaksi?

Jos haluat olla myöhemmin tukena muille, voit ryhtyä ryhmän vertaisohjaajaksi käytyäsi Yksi elämä -järjestöjen Aivoliiton, Diabetesliiton ja Sydänliiton vertais- tuki-koulutuksen tai Tulppa-ohjaajakoulutuksen.

Ota yhteyttä terveyskeskuksesi hoitajaan ja kysy lisätietoja!